Tagged with lapset

Töölönlahden perhebrunssi

Töölönlahden perhebrunssi

Viime sunnuntaina melkein kymmenen ihmisen aikataulut sopivat yhtäkkiä mystisesti (melkein) yhteen ja koko Tuukan perhe pääsi Töölönrantaan juhlimaan uutta maisteria. Me oltiin tietysti Tuukan kanssa innoissamme, kun luksusbrunssin pääsi testamaan perherahalla. Brunssi maksaa nimittäin 31 euroa ja kuohuviinillä 34,50. Siihen kuuluu alkupalabuffa, pöytään tuotava pääruoka ja jälkkäripöytä, että ihan kohtuuhinta se on. Kiva kuitenkin, ettei … Lue loppuun

Ja taas uutta! Martta!

Ja taas uutta! Martta!

Alkuun pitää taas varmaan pahoitella. Hiljaista on ollut. Eikä kiireinen kevät lupaile blogille yhtään parempia aikoja. Jos joku haluaa ryhtyä vieraskirjoittajaksi, kertokaa! Palkkiona outo fiilis syömisen raportoinnista ja kivoja lukijoita. Mutta onhan tässä ehditty brunssillakin käymään. Harmaana lauantaina tsekkasimme taas yhden kaupungin uusista noutopöydistä, joka oli Ravintola Martassa. Ensin etsiskelimme brunssia Martan kahvilan puolelta, ja … Lue loppuun

K3, jo toinen Arabian brunssi!

K3, jo toinen Arabian brunssi!

Meinasi vallan tulla brunssiton viikonloppu, mutta sitten ystäväni Timo eli Timptska vinkkasi minulle K3:n. Lista kuulosti hyvältä, joten pitihän se  heti testaa, jotta hommassa pysyisi jonkinlainen Arabia-teema. Eikä ollut mikään turha reissu. 3K:sta tuli mulle ensimmäiseksi mieleen, että tällaisia paikkoja pitäisi olla joka toisessa korttelissa. Räkälöiden tilalle siistejä viinibaareja, jotka tarjoilee sunnuntaibrunssia! Elämänlaatua lähiöihin! Brunssi … Lue loppuun

Dylan, vihdoin

Dylan, vihdoin

Pahoittelut ensin niille, joita viikonlopun hiljaisuus häiritsi! Mutta on taas aamupalaa, tai no oikeastaan brunssia, syöty. Verna onnistui siinä, mitä minä en muista/jaksa koskaan tehdä ja varasi pöydän Dylaniin (Hämeentie 153 B ). Se oli näköjään vieläkin tarpeellista, koska paikka oli täynnä. Lapsiperheitä oli paljon. Sanon vieläkin, koska Hesarihan valitsi pari vuotta sitten Dylanin brunssin … Lue loppuun

Lasipalatsin brunssi – sarjassaan paras?

Lasipalatsin brunssi – sarjassaan paras?

Täytyypä heti sanoa, että olin yllättynyt! Café Lasipalatsin brunssi on äärimmäisen keskeisestä sijainnistaan huolimatta kohtuuhintainen – näin monipuolisesta noutopöydästä 15 euroa on edullista. Tarjolla oli muutamaa lämmintä ruokaa, puuroa, leivänpäällis- ja salaattipöytä, jugurttia lisukkeineen, kroissantteja sekä jälkkäreitä. Lisäksi palvelu oli ystävällistä ja asiat olivat nätisti esillä. Ainkin salaattipöydän lohimömmö, lihapullat, mysli ja suklaabrownie olivat poikkeuksellisen … Lue loppuun

Frühstück Crustumissa

Frühstück Crustumissa

Olen kuullut monelta luotettavalta taholta, että Crustumin (Pursimiehenkatu 7) brunssi kuuluu kaupungin parhaisiin. Siispä kävin tänään testaamassa 8,50 maksavan arkiversion. Oikein oivahan se oli, ja kuten kaikki Crustumista kirjoitetuissa aiemmissa teksteissä (esimerkiksi täällä), on mainittava, että Crustumissa tarjoillaan hyvää leipää. Hiilarien ystävä arvostaa. Leivänpäällisiäkin oli oikein mukavasti. Ei ainoastaan palvikinkkua vaan myös esimerkiksi chorizoa ja … Lue loppuun

Tervetuloa Kallioon, GoodPie Bakery!

Kallion uusin brunssi toimii! Mä en voi uskoa, että muutama lyhyt vuosi sitten piti lähteä jonnekin Bellyyn sporalla päästäkseen Radio Helsinki -klubille (kerran kuukaudessa) syömään kunnon aamiaista. Entisen/nykyisen hippiluomukahvilan Galleria Keitaan tiloihin Flemarille on hiljattain auennut vallilaisen leipomon kahvila. En ihan tajua tota yhteyttä tai systeemiä, mutta ihastuttavan vähän edellisen paikan mentaliteetista oli jäänyt kummittelemaan. … Lue loppuun

Kallion paras

Ei ehkä kovin lukijaystävällistä, mutta kävin nappaamassa uuden leiman brunssipassiini Pacificossa. Seurana olivat Tuukkaa, Anna ja Olli sekä nelivuotias Frida. Pacifico osoittautui lapsiystävälliseksi brunssipaikaksi, ja Frida sai syödä vanhempiensa kanssa samalta lautaselta ilmaiseksi. Propsit paikalle myös siitä, että meille järjestettiin äkkiä pöytä täydessä baarissa. Oivallista. Vaikka itse suhtaudun iPadiin edelleen hieman turhakkeena, se saattaa pelastaa … Lue loppuun

Siltanen, my love!

Tänään ei lähdetty Kalliota edemmäs kalaan, vaan syötiin brunssi Siltasen terassilla. Ja kyllä, terassilla tarkeni lokakuun ensimmäisenä päivänä. Eilisiin intiaanikesäpäivän lukemiin ei varmasti päästy, mutta kyllä siellä kelpasi. Siltanen herättää monissa hillitöntä viileistöinhoa, mutta mä olen kyllä aina viihtynyt siellä. Onko se nyt niin kauheaa, että siellä baarissa istuu myös eksentrisesti tai ironisesti pukeutuneita ihmisiä? … Lue loppuun