Spontaanisti Engeliin

Yllätin itseni positiivisesti ja skippasin opiskelijaruokalalounaan ja suuntasin Café Engeliin aamiaiselle. Se oli nimittäin jäänyt väliin. Engel tarjoilee aamiaista onneksi kahteen asti.

Olen joskus aikaisemminkin sivunnut Engeliä blogissa, mutta kun se nyt kuuluu tunnetuimpiin helsinkiläisiin aamiaispaikkoihin, kai se ansaitsee oman postauksensa.

Valitsin listalta ranskalaisen aamiaisen, johon kuuluu hedelmiä, leivänpäällisiä, kroissantti, brietä, hilloa, mehu ja cafe au lait. Lisäksi tiesin tällä kertaa ottaa lisäsämpylän. Se kruunasi koko homman.

Engelin aamaislautasia on nimittäin aina vaivannut mystinen leipäpula. Päällisiä on, mutta ei mitään, mihin niitä laittaa. Kroissuhan tietenkin syödään brien ja hillon kanssa. Lisäsämpylän kanssa kaikki toimi. Kaksi euroa on tietysti posketon hinta sämpylästä, mutta koska annoksen hinta pysyy muuten juuri ja juuri kohtuuden rajoissa, en valita enempää.

Engel on niitä paikkoja, joihin tullaan rentoutumaan. Siellä on pöytiintarjoilu ja aina ensimmäiseksi tarjoilija tuo pöytään lasin vettä. Se on musta tosi suloinen tapa. Tulee sellainen Tervetuloa väsynyt matkamies -olo, mutta urbaanisti. Niin kuin että täällä mun elämän monimutkaisuus ymmärretään. Eikä sitä tarvi miettiä nyt.

Ylitulkintaako? Kyllä varmaan. Mutta suosittelen kaikille muillekin itsensä hemmottelua hyvällä aamiasella omassa seurassa. Siinä ehtii hyvin kuunnella vieresen pöydän keskustelua ja miettiä kaikenlaista. Kuten miksi kahviloissa on aina enemmän naisia kuin miehiä?

Ps. Aamiainen oli sen verran spontaani, että oikea kamera jäi kotiin. Sori puhelinkuvista!

Mainokset

2 thoughts on “Spontaanisti Engeliin

  1. Hei!
    Olin ystävieni kanssa perjantaina aamiaisella teillä cafe engelissä, aamiainen oli kohtalainen, varmasti olisi ollut parempi, nimittäin, kun tulimme meille sanottiin mies tarjoilijan toimesta,että pöydät ovat kaikki käytettävissä, joten otimme ikkuna paikan ja aamiaisen aloitettuamme tarjoilija tuli kertomaan ,että tämä pöytä on sitten varattu 9.30 eteen päin, no olimme suut soikeina miten tämä voi olla mahdollista, kun hetkeä aiemmin pöydät oli vapaita. Tästä johtuen olimme todella närkästyneitä, ajattelimme nauttia ystävätteren syntymäpäiviä yhteisellä aamiaisella, joten se meni kyllä ihan plörinäksi. Tästä viesti on kiirinyt ja emme tule oveanne avaamaan ja laaja ystäväpiiri kyllä varmasti saa arvoisensa kohtelun toisen kahvilan antimien ääressä. Syksyisin terveisin Pirjo Humalajoki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s