Posted in tammikuu 2012

Spontaanisti Engeliin

Spontaanisti Engeliin

Yllätin itseni positiivisesti ja skippasin opiskelijaruokalalounaan ja suuntasin Café Engeliin aamiaiselle. Se oli nimittäin jäänyt väliin. Engel tarjoilee aamiaista onneksi kahteen asti. Olen joskus aikaisemminkin sivunnut Engeliä blogissa, mutta kun se nyt kuuluu tunnetuimpiin helsinkiläisiin aamiaispaikkoihin, kai se ansaitsee oman postauksensa. Valitsin listalta ranskalaisen aamiaisen, johon kuuluu hedelmiä, leivänpäällisiä, kroissantti, brietä, hilloa, mehu ja cafe … Lue loppuun

Viikon dilemma

Viikon dilemma

Mihin mennä vaalibrunssille tänä sunnuntaina? Olisiko se Fleuriste, Lupolo, Fazer vai Villipuutarha? Suosituksia? Ps. Uutta ulkoasuakin saa kommentoida!

Fiini Krulla

Fiini Krulla

Krullanbrunssi oli esimerkki siitä että on hyvä ottaa asiantunteva seuralainen mukaan. Olen koulinut Tuukasta aamiaistykkääjän, ja siksi Krullasta täytyykin esitellä kaksi hieman erilaista näkemystä. Mun juttu tuo Krulla ei nimittäin ihan ollut. Suurin osa tarjonnasta muodostui kylmien tarjottavien laareista, joita mä kutsuin glorifioiduksi raastepöydäksi. Tuukan mielestä ilmaisu oli halventava. Mukana oli siis esimerkiksi säilöttyjä suolaherkkuja, … Lue loppuun

Mediaseurantaa

Mediaseurantaa

Aamiaiset on in ja pop, ainakin vielä hetken. Seuraavia ruokamaailman megatrendejä ovat itekokkaaminen ja jakaminen. Sanokaa mun sanoneen. Nyt kun näistä kuitenkin vielä kirjoitetaan, ajattelin sanoa muutaman sanasen City-lehden suuresta aamiaistestistä. Sehän on laaja katsaus Helsingin tämän hetkiseen aamiaisskeneen ja tarjoaa ainakin arkeen hyviä vinkkejä. (Saako Baker’siltä aamiaista? Ja Ysibaari oli hyvä?) Aamiaisten määrähän on … Lue loppuun

Ihana Sunn!

Ihana Sunn!

Tulipa valittua vaalibrunssille täydellinen paikka. Olin kuullut Senaatintorilla sijaitsevan Ravintola Sunnin brunssista paljon hyvää, ja lupaukset lunastettiin. Paikka on raikas ja laadukas. Palvelu oli poikkeuksellisen ystävällistä, innostunutta ja välitöntä. Brunssisysteemi on Sunnissa hieman erikoinen. Hintaan 15, 50 e saa oikeudet noutopöytään, jossa on tarjolla muutamaa salattia, kinkkua, lohta, leipiä, hilloja, hedelmiä ja sen sellaista. Kaikki … Lue loppuun

GoodPie arkena

GoodPie arkena

Tänne blogiin tullaan ilmeisesti aika usein hakemalla ”GoodPie” tai ”aamiainen kallio”. On siis ihan kohtuullista, että vastaan kysyntään. Vaelsimme Annan ja Ollin kanssa lumimyräkän läpi testaamaan Flemarin kahvila-leipomon upouuden arkisetin. Viikonloppuhan testattiin jo silloin kun se oli uutta. Alku oli vähän hankala. Myyjää jännitti. Kahvi puuttui. Kupit puuttuivat. Ja aika kauan myös ruoka puuttui. Kylmäkin … Lue loppuun

Ei näin, Siltanen, ei näin.

Ei näin, Siltanen, ei näin.

Pettymysten pettymys. Syksyllä Siltasesta oli oikeastaan pelkkää hyvää sanottavaa, mutta tällä kertaa oikein mikään ei mennyt putkeen. Jo viime kerralla huomasin, että brunsseista burgerivaihtoehto (15 e) antaa rahalle parhaiten vastinetta. Näin on edelleen. Ero tämän suontentukkija-annoksen ja hieman maltillisempien vaihtoehtojen välillä oli kuitenkin revennyt niin törkeäksi, että se oli oikeasti tosi ärsyttävää. Hamppari näytti jopa … Lue loppuun

Cardemumma, tuo Kallion helmi

Cardemumma, tuo Kallion helmi

…kirjoittaa Facebook-sivullaan: Onnellista alkanutta uutta vuotta. Aloita tuleva lauantaipäiväsi uutuudellamme. Luxus aamianen tarjolla la 10-14.00. Tervetuloa! Arkiaamujen iloksi klo 7-10 aamiastarjous: Tuore täytetty patonki tai sämpylä , höyryävän kuuma kahvi sekä tuoremmehu. Nyt saatavana myös luomumunakas! Pitääpä käydä testaamassa. Cardemumman lauantain brunssihan on blogissa aiemmin testattu, mutta kiinnostaa, miten tästä setistä on tehty enemmän ”luxus”. … Lue loppuun

Lasipalatsin brunssi – sarjassaan paras?

Lasipalatsin brunssi – sarjassaan paras?

Täytyypä heti sanoa, että olin yllättynyt! Café Lasipalatsin brunssi on äärimmäisen keskeisestä sijainnistaan huolimatta kohtuuhintainen – näin monipuolisesta noutopöydästä 15 euroa on edullista. Tarjolla oli muutamaa lämmintä ruokaa, puuroa, leivänpäällis- ja salaattipöytä, jugurttia lisukkeineen, kroissantteja sekä jälkkäreitä. Lisäksi palvelu oli ystävällistä ja asiat olivat nätisti esillä. Ainkin salaattipöydän lohimömmö, lihapullat, mysli ja suklaabrownie olivat poikkeuksellisen … Lue loppuun